Kuva: NatalieMaynor/Flickr (CC BY 2.0)

Digityökalujen buffet

10.5.2016

Kun yritykset ja organisaatiot digitalisoivat toimintojaan, riittää kaikille toiminnan tasoille tukuittain hyviä ja huonoja sekä sopivia ja vähemmän sopivia palveluita.

On Yammeria, Spammeria ja ties mitä viestintähyrrää. Runsaudenpula aiheuttaa aika tavalla päänvaivaa sekä haltuunottovaiheessa että käyttötilanteissa.

Organisaatioissa lähdetään harvoin nollatilanteesta liikkeelle. Taustalla ovat aiemmin omaksutut teknologiat ja prosessit, jotka on huomioitava – käyttäjäkuntaa unohtamatta. Lähtötilanne on tekijä, joka on tehnyt tunnetusti eroa esimerkiksi Viron ja Suomen suuren mittakaavan IT-hankkeiden ennakkoluulottomuuteen, sujuvuuteen ja kustannuksiin.

Niinpä uusien ideoiden ja innovaatioiden käyttöönotto ei olekaan aina niin suoraviivainen toimi kuin toivoisi, sillä sovittaminen kokonaisuuteen vaatii töitä. Usein jopa sen kokonaisuuden uudistamista.

Vaikka henkilökohtainen digivälineiden kattaus voikin muistuttaa fantasiapitsaa päivän täytteillä, sama resepti ei todennäköisesti käy organisaatiotasolla, jossa painotetaan laatua ja ennen kaikkea hallittavuutta.

Mikäli uusien digipalveluiden ja -työkalujen haltuunotto vaikuttaa tältä…

…seuraa vähintään buffetähky ja eittämättä myös runsaasti hävikkiä.

Organisaatio ja sen IT tarvitsevat reseptikirjansa, jonka mukaan edetään jatkuvan fiiliskokkailun sijaan. Toki kokeiluillekin on paikkansa ja myös reseptit vaativat ajoittaista ajantasaistamista. Aina ei tarvitse myöskään heittää koko kattilaa tunkiolle – annostaan maustamalla voi päästä jo hyvään alkuun.

Onnistuneita palvelukokeiluja ja tasapainoista makumatkaa kaikille kanssaruokailijoille!

Janne Heinonen

Kuva: NatalieMaynor/Flickr (CC BY 2.0)

Avainsanat: ,

Kommentoi